(Aivan sivumennen: käytiin vaan kaksissa kisoissa viime vuonna, mutta se nyt on täysin asiaankuulumaton pikkuseikka ;D)

En ole näköjään muistanut kirjoittaa niistä Jedin haima-asioista. Toukokuussa sillä epäiltiin haimatulehdusta rajun oksennus-ripulitaudin yhteydessä. Otin kontrolliverikokeet kesän lopussa ja haima-arvot olivat aivan normaalit. Tämä "meidän oma" eläinlääkäri arveli, että poikkeavat arvot johtuivat alunperinkin mahataudista eikä haimassa sinänsä ollut eikä ole mitään vikaa. Hyvä näin :)

Harrastusrintamalla on melko hiljaista tällä hetkellä. Agilitytreeneissä käydään joka toinen viikko näin talven hallikaudella. Pääosin Mörkö treenaa silloin agilityä ja Jedi rally-tokoliikkeitä. Rally-tokotreeneihin olisi kiva päästä jossain vaiheessa, jos päätän taas yhtäkkiä suunnata kisoihin ;) Pikkuisen helpompi kisata, jos tietää säännöt!

Pojat ovat talvella ottaneet ilon irti lumesta ja toisistaan tuolla pihalla pelmutessaan :)

Työkaverin koiralla oli ollut myös vastaava oksennus-ripulitauti ja sitä on kuulemma meidän kulmilla ollut liikkeellä muutenkin. Leikkaus nyt altistaa varmasti astetta rajummille reaktioille taudissa kuin taudissa ja voihan olla, että Jedillä oli joku sellainen pöpö. Oli mikä oli, onneksi siitä näillä näkymin ollaan selviämässä!

Maanantaina raahauduin töihin kolmen valvotun yön jälkeen ja Antton jäi vahtimaan potilasta. Töihin tuli viesti, että ripuli on muuttunut punaiseksi, aamuruoka on oksennettu ulos ja koira alkaa vähän hyytyä. Sehän tietää eläinlääkärikeikkaa ja menimmekin näyttäytymään. Eläinlääkäri tutki Jedin ja mitään hälyttävää ei löytynyt, joten Jedi sai oksennuksenestopistoksen ja mukaan neljää eri lääkettä sekä ruokintaohjeet: pieni määrä riisiä ja raejuustoa illalla. Verinen ripuli jatkui, riisit ja raejuustot oksennettiin ulos. Yritin jatkuvasti juottaa sitä, mutta kaikki tuli saman tien ulos. Yö oli jälleen aivan painajaista, pisin nukkumisaika oli noin puolitoista tuntia ja välillä ulkona ripuloimassa ravattiin vartin välein. Aamulla alkoi jälleen oksentelu eikä edes vesi pysynyt sisällä. Ulos mentiin takaisin välittömästi, kun oli sisään päästy enkä edes ovea ehtinyt kiinni laittaa perässäni, kun rapuille lorisi jo verinen ripuli.

Lähin eläinlääkäriasema ei tietenkään näin vappuna ollut auki, joten lähdettiin päivystävälle heti klo 9, kun se aukesi. Jedi antoikin näytteet vaivoistaan ripuloimalla eläinlääkäriaseman lattialle ja oksentamalla tutkimuspöydälle. Silloin jo oksennuskin oli punertavaa. Jedistä otettiin verikokeita, todettiin kuivuneeksi ja uupuneeksi, tuikkastiin oksennuksenestopiikki ja joku toinenkin piikki (antibiootti?) niskaan ja laitettiin Ringeriä tippumaan. Siellä sitten istuttiin kahteen asti häkin edessä vahtimassa, että Jedi antaa kanyylin olla ja että tippa tippuu oikealla vauhdilla. Jedi oli aivan hirveän väsynyt poika! Se makasi rauhassa koko sen neljä tuntia, kun siinä kökötettiin. Se otti pikku torkkuja, mutta pääasiassa ilmeisesti tarkkaili, ettei se jää sinne yksin. Se ei jaksanut edes häntää heiluttaa meille, katseli vaan. Infuusioneste sai tippua lähes kokonaan ja loput laitettiin niskaan ihon alle. Jedi oli kuin pieni kameli kyttyränsä kanssa. Labrakokeista kuulemma haima-arvo oli epänormaali, muut oli ilmeisesti ok. Eläinlääkäri arveli, että kysymyksessä on haimatulehdus. Jedille määrättiin lisää lääkkeitä ja erikoisruokaa. Kotiin lähtiessä se ripuloi vielä ison punaisen lammikon parkkialueelle.

Kotona Jedi on nukkunut, nukkunut ja nukkunut. Olen juottanut sitä ja ohjeiden mukaisesti antanut lääkettä. Se on saanut myös aivan minimaalisen määrän erikoisruokaa. Hereillä ollessaan se vaikuttaa jo pikkuisen pirteämmältä, häntä heiluu ja pikkuisen leikityttääkin. Se ei ole oksentanut nyt yli 10 tuntiin eikä ripuloinut 6 tuntiin. Kauhuissani odotan, mitä tapahtuu kun eläinlääkärissä saatujen injektioiden vaikutus lakkaa.

Lääkkeitä riittää nyt sitten joka lähtöön. Muutamassa pakkausselosteessa lukee, että ei saa antaa, jos on mahan tai suoliston alueen verenvuoto. Jostain se veri siihen ripuliin on tullut, ilmeisesti suoliston loppupäästä, kun on niin kirkasta vielä. Yhdessä selosteessa sanotaan, ettei pidä antaa tyhjään vatsaan, mutta kun ruokkia ei vielä saa, niin hyvin tyhjähän se tällä hetkellä on. Lisäksi kipulääkkeen haittavaikutuksena saattaa olla oksentelua, ripulointia, verta ulosteissa, apatiaa jne (tämän kipulääkkeen aluksi luulimme aiheuttaneen ripulin). En ymmärrä eläinlääketieteestä yhtään mitään, mutta vähän jännittää antaa sellaisia valmisteita nyt tässä tilanteessa. Pakko se on kai kuitenkin luottaa viisaampiin eli tässä tapauksessa eläinlääkäriin, joka nämä lääkkeet on määrännyt.

Nyt neljän unettoman yön  ja kaiken hirveän huolen jälkeen on jo itsekin niin puhki, että on vaikea ajatella järkevästi. Onneksi on loppuviikko töistä vapaata, niin voi jäädä kaikessa rauhassa hoitamaan tätä omaa pientä potilasta. Nyt ei muu auta, kun odottaa ja toivoa parasta.

Alkututustumisissa Mörkö meni rapsuteltavaksi mielellään, heilutti häntääkin jopa. Lenkillä kun tavataan joku meidän mutta ei Mörkön tuttu, joka yrittää kutsua Mörköä rapsuteltavaksi, se ei välttämättä edes mene. Sitä ei niin kiinnosta vieraat ihmiset. Nyt se kuitenkin meni iloisesti. Se leikki tuomarin kanssa kepillä innoissaan, murisi ja kiskoi kovasti vastaan. Voitettuaan se olisi halunnut mennä maahan syömään sen kepin. Kun tuomari löi käteensä leikin lomassa, se irrotti ja saman tien kävi uudelleen kiinni.

Seuraavana oli vuorossa kelkkakoe, jossa kelkkaa vedettiin pusikon takaa esiin hiekkaa pitkin ja kyydissä oli ihmishahmon tapainen hökötys. Mörkö oli hihna kireällä kelkkaa vastassa, hyvä että pystyssä pysyin, kun piti olla vaan paikallaan. Mörkö kiskoi voimiensa takaa aivan kohti kelkkaa haukkuen ja muristen ja kävi puraisemassakin sitä heti, kun vaan ylti. Sen jälkeen se pomppi sen ympärillä haistellen sitä joka puolelta. Se olikin itse asiassa niin hauska kelkka, että mammankin kyykistyttyä kelkan viereen Mörköä alkoi vallan leikityttämään ja lopuksi se pylly pystyssä oli kelkan vieressä ja välillä ruopi maata häntä heiluen.

Sitten meitä uhkasi seuraava vaara, kun olimme rennosti kävelemässä muina miehinä ja eräs tuomari tuli hulluksi. Hän tuli nurkan takaa risu kädessä, huusi meille ja heilutti risuansa. Jälleen Mörkö oli valmiina, varoitti välissämme haukkuen ja muristen ja yritti aivan tosissaan hyökätä kimppuun useampaan kertaan. Tuomarin pelasti tällä kertaa lyhyeksi kääritty hihna, mutta eipä tainnut paljon jäädä väliä viimeisen hyökkäyksen kohdalla, kun se oli niin hirveä kiskaisu, että mamma meinasi raahautua mukana. Siihen loppui onneksi tuomarin sekoilu ja hän muuttui jälleen mukavaksi. Niinpä Mörkökin taas heilutti häntää ja meni haistelemaan tuomaria. Tuomarin mukaan se lähti, kunnes huomasi, että mamma lähtikin painelemaan toiseen suuntaan. Kovasti se olisi halunnut perään, mutta jäi kuitenkin kiltisti istumaan tuomarin luokse. Kutsusta tultiinkin luokse niin tuhatta ja sataa, että pitkäksi meni jarrutusmatka, mutta voi sitä riemua, kun pääsi taas mamman luo!

Seuraavaksi tällä meidän tavanomaisella lenkillä tuli vastaan yhtäkkiä nouseva haalari. Mörkö oli juuri menossa haistelemaan harkkoa, jonka takana haalari oli ja tietysti pomppasi säikähdyksestä. Sitten pitikin tehdä lenkki toiseen suuntaan ja tulla takaisin ohittaen uudelleen maassa oleva haalari. Mörkö meni nyt varmuuden vuoksi toiselta puolelta väistäen tuota omituista vaatetta, joka noin säikyttelee viattomia koiria. Siinä hetken käveltyämme meitä alkoi jahdata koliseva tynnyri! Se oli melko ikävän kuuloinen, mutta hyvin Mörkö senkin luokse tuli, kun mentiin sitä katsomaan.

Pimeään huoneeseen meni ensin mamma, joka johdateltiin perimmäiseen nurkkaan istumaan. Mörkö päästettiin hetken kuluttua sisään ja se alkoikin heti etsimään. Huoneessa oli erilaista rojua, esim. lattialla pressua ja tuoleja ja pöytiä ja ties mitä. Mörkö kävi haistelemassa kaikkia tuomareita vuorollaan ja muutamaankin kertaan, kun yritti etsiä mammaa. Se sai jo vainun, mutta edessä oli tuoli ja sen vieressä pressumytty, joka vaikeutti reittivalintaa. Tuomari käski mun niiskaista ja sen jälkeen ei enää mitkään pressut pidätelleet pientä koiraa, vaan se tuli heti luokse. 

Sitten takaisin ulkona Mörkö kiinnitettiin seinään ja hylättiin. Mitään käskyä ei saanut antaa, piti vaan kytkeä ja lähteä. Tästä tiesinkin jo, mitä tuleman pitää. Se on nähty jo miljoonat kerrat treeneissä. Se nousee takajaloilleen ja huitoo etutassuillaan sinne suuntaan, minne mamma on lähtenyt. Ja juuri näin kävi. Hyökkäävää tuomaria se kuulemma mulkaisi pari kertaa, mutta ei sitten siihen voinut keskittyä sen enempää, kun tärkeintä oli päästä mamman luokse.

Lopuksi ammuskeltiin. Mörköhän on MH-luonnekuvauksessa ollut laukausvarma, se ei välittänyt niistä äänistä lainkaan. Nyt tässä remontin yhteydessä se sattui hyvin lähelle naulapyssyä, josta kuului sen korvaan varmasti aivan järkyttävän kova pamaus, ja sen jälkeen naulapyssyn ääni on saanut sen epävarmaksi. No, nämä laukaukset saivat saman reaktion aikaan. Kyllä se niitä kohti käveli, mutta häntä ei enää heilunut entiseen malliin, vaan lähinnä roikkui puolitangossa, kun ei ollutkaan enää kivaa.

Arvosteluksi tuli:

Toimintakyky: +1 kohtuullinen

Terävyys: +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu: +2 suuri, hillitty

Taistelutahto: +2 kohtuullinen

Hermorakenne: +1 hieman rauhaton

Temperamentti: +3 vilkas

Kovuus: -2 pehmeä

Luoksepäästävyys: +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus: laukausaltis

163-16= 147 pistettä

Siis mulla onkin pehmeä koira! PEHMEÄ! Mä en olisi kyllä itse ikinä arvannut. Koirasta, joka arkielämässä tai treeneistä ei ole ikinä mistään moksiskaan (paitsi nykyään naulapyssystä). Ei päälleen kaatuilevista kolisevista aidoista, ei mamman taklauksista tai tassun päälle astumisista treeneistä, ei esteiltä putoamisista tai päälle rysähtämisistä, ei hännän jäämisestä auton oven väliin, ei mistään. Ja sitten yhtäkkiä se tuolla muistaakin jonkun haalarin ja väistää sitä takaisin kävellessä! MH-luonnekuvauksessahan oli saman tyylinen juttu, jossa nousi haalari, mutta sitä ei silloin kyllä muisteltu tippaakaan. Naulapyssy ja laukausalttius taas kyllä kertoisivat jonkinlaisesta pehmeydestä, mutta se on ainoa tosielämän esimerkki mitä siitä voi keksiä. Ja mä oon aina ajatellut, että mä en selviäis pehmeän koiran kanssa, joka muistaa ikävät kokemukset, mutta hyvinhän tässä sitten on pärjätty :)

Testissä ilmeni Mörkön puolustushalu, joka on ollut kyllä tiedossa. Se ei ole niitä koiria, jotka vaan huutelevat, vaan jotka myös toimivat. Kuten tuomarit sanoivat, se oli ihan tosissaan käymässä hyökkääjän kimppuun. Eipä siis tarvitse pelätä lenkkipolulla, kun ainakaan Mörkö ei väisty siitä välistä mihinkään :D Ja kelkkaakin oikein odoteltiin ja tikattiin.. sille piti ilmeisesti näyttää heti kättelyssä kaapin paikka. Onneksi se kuitenkin erottaa esim. pulkassa matkustavat lapset, niitä kohtaan ei ole koskaan ollut mitään ongelmia :)

Hirmu reipas poika ja pääasiassa kyllä tunnisti oman koiransa! Sitten kun Jedi raahataan testattavaksi vuoden - parin päästä, on kiva päästä vähän vertailemaan niiden luonteita. En ikinä voisi kuvitella nimittäin Jedin puolustavan noin hurjana, veikkaisin sen lähinnä tyytyvän siihen haukkumiseen ja murisemiseen. Mutta enpä olisi arvannut Mörkön olevan pehmeä, joten enpä mä oikein mistään mitään tiedäkään ennen kuin mennään kokeilemaan ;)

Möpöllä jatkuu vielä muutaman kerran sisäagilityt (jossa myös Jedi käy treenaamassa treenaamista) ja sitten ehkä käynnistyy Ertin kevätkausi ulkona. Mörkön kanssa on myös tarkoitus mennä luonnetestiin ja Jedin kanssa MH-luonnekuvaukseen, mikäli sellaiseen onnistutaan saamaan paikka. Katsotaan mitä muuta kevät tuo tullessaan :)

Olipa kerran rauhallinen juhlapyhä, jolloin juuri mikään eläinlääkäriasema ei ollut auki. Juuri sinä päivänä mamma ja Antton päättivät tehdä herkullista kanapizzaa grillatusta broilerista. Viisaina ihmisinä he jättivät tuon kokonaisen broilerin kypsät luut lojumaan tiskipöydälle, sillä eiväthän heidän koirat pöydille hypi. Mamma sitten sulatteli sängyllä pitsaansa kaikessa rauhassa, kunnes keittiöstä kuului rähähdys. Mamma kutsui pieniä pojan palleroitaan, mutta yhtään palleroa ei ilmaantunut näkösälle. Pahaa aavistaen mamma lähti keittiöön katsomaan ja siellähän oli juhlat! Sankarina oli musta Herra Broileri, joka juuri ahmi viimeisiä luita kaimastaan hirveällä kiireellä. Uskollinen Apuri (joka todennäköisesti tarjoilun oli järjestänyt) sai tyytyä vain katselemaan vierestä.

Mammaan iski hirmuinen huoli. Tästä on niin monet kerrat varoiteltu: ei kypsiä luita koirille! Ei varsinkaan mitään teräviä linnun luita! Eikä erityisesti ahneelle koiralle, joka ei edes pureskele kunnolla! Mutta siellä mahassa ne jo oli. Sitten äkkiä rimpautus päivystykseen. Päivystyksestä sanottiin, että koska vahinko on tapahtunut juuri äsken, niin voi yrittää oksennuttaa. Silloin luiden ympärillä oleva liha on vielä suojaamassa teräviltä osilta. Siispä suolapalloa pyörittelemään ja ulkona sitten suoritettiin toimenpide. Herra Broileri nielaisi kiltisti suolapallon, lipoi huulia ja irvisteli. Oli ilmeisesti vähän turhan suolainen nami tällä kertaa. Mamma odotti ja odotti ja odotti ja odotti, mutta minkäänlaista oksennusta ei tullut. Ei niin mitään.

Mammaan iski vieläkin hirmuisempi huoli. Sen lisäksi, että luut puhkaisevat suolen ja vatsalaukun sekä aiheuttavat suolitukoksen, saa koira myös suolamyrkytyksen. Grillattu broilerihan on jo itsessään kovin suolainen ja siihen sitten vielä tuo suolapanos päälle. Herra Broilerilla alkoikin olemaan jo kova jano ja sitä sitten juotettiinkin ahkerasti. Päivystykseen soitettiin uudelleen, että mitäs nyt tehdään, mutta ei siinä kuulemma enää voinut tehdä mitään muuta kuin odottaa, tarkkailla ja toivoa parasta. Ja syöttää tankoparsaa. Mutta eipä ollutkaan tankoparsa tullut muutossa mukaan, joten sitä piti lähteä ostamaan. Ainoa vaan, että kaupat eivät olleet auki sellaisena pyhäpäivänä. Onneksi on Nihtisillan ABC, joka on auki 24 h! Sieltä yllättäen hyllystä löytyikin tankoparsaa ja Herra Broileri sai viimeistellä ateriansa niillä. Herra Broileri oli ateriansa ja veden ryyppäämisensä jälkeen pyöreä kuin pallo. Yö sitten meni rattoisasti pissalla juostessa, kun tuo iltajuominen pääsi vähän riistäytymään tassusta.

Herra Broilerin perhe pääsi onneksi säikähdyksellä, sillä muutaman päivän päästä tuo ihana ateria tuli toisesta päästä ulos tankoparsaan kääriytyneenä. Siitä päivästä lähtien mamma ja Antton eivät ole kuvitelleet, etteivätkö myös heidän koiransa hypi pöydille.