Niinhän siinä sitten kävi, että yksi alakulmuri osoittautui liian sinnikkääksi ja se piti käydä poistattamassa. Kaikki muut kulmurit lähtivät enemmän tai vähemmän kiltisti, viimeistään köysi- ja keppileikeissä, mutta vasen alakulmuri heittäytyi hankalaksi. Niinpä sitten tänään suuntasimme Käpälämäkeen sitä poistattamaan.

Käpälämäessä eläinlääkärikin totesi hampaan olevan niin tiukassa, ettei se olisi siitä itsekseen lähtenyt. Ell pyysi ottamaan Mörkön "haliotteeseen", koska nukutusaineen pistäminen reiteen voisi nipata vähän enemmän kuin rokotus ja Mörkö voisi jopa vingahtaa. Noh, Mörkö ei tainnut huomata koko juttua, heilutti vaan innokkaasti häntää eläinlääkärille. Jonkun aikaa Mörkö pystyi vielä vähän riekkumaankin lattialla, sitten alkoivat liikkeet hidastua, se jäi möllöttämään ja lopulta valui maate lattialle. Siinä sitten istuin lattialla sen vieressä ja silittelin sitä, kunnes se oli ihan taju kankaalla. Ell keräili sen velton spagettikoiran lattialta ja sanoi, että saan tulla tunnin päästä aikaisintaan hakemaan. Kyllä mamma oli ihan tippa linssissä, kun rakas pentunen vietiin täysin tiedottomana lötkiäisenä pois.

Kun sitten tulin hakemaan Mörköä (tietysti heti sen tunnin päästä), kuului jostain takahuoneesta Mörkön protestihaukkua ja vinkunaa. Hereillä se oli kuulemma ollut jo jonkin aikaa ja huudellut kovasti sieltä. Sääliksi kävi henkilökuntaa :D Meteli vain koveni, kun juttelin hoitajan kanssa ja maksoin laskun. Sitten se haettiin, mamman kulta! Se kipitti häntä heiluen heti luo ja pyöri siinä, edelleen kylläkin tokkuraisen oloisena. Ulkona suoritettiinkin ensimmäinen mallikas toisen koiran ohitus, kun Möymöyllä ei ollut mitään haluja mennä moikkaamaan pantaansa hirttäytyvää russelia, vaan käveli kiltisti ohi! Kunpa se olisi aina näin helppoa ;)

Nyt sitten ilta on mennyt nukkuessa. Mörkö hakeutuu koko ajan mun viekkuun nukkumaan ja seuraa, jos mamma jonnekin kulkee. Haava vähän vuotaa vielä, mutta se on kuulemma ihan normaalia. Mörkön etutassuun oli ajeltu karvaton läntti, missä oli kuulemma ollut tippa. Tassun ympärillä olikin sidos vielä kotiin tullessa. Pihalla eräs äiti sanoi lapselleen, että "hauvalla on tassu kipeä". Niin, onnistuttiin huijaamaan kaikkia!

No nyt ei sitten olekaan enää huolta noista maitohampaista. Enää tarvitsee vain toivoa, että nuo pysyvät kulmurit siirtyisivät tuolta keskemmältä kohti reunaa, etteivät maitohampaiden tavoin osuisi kitalakeen.