Tänään jälleen totesin tokossa, että ONNEKSI mulla ei ole hirveän pehmeää ja herkkää koiraa. Mä olisin NIIIIIIN ongelmissa sen kanssa!! Viimeksihän Mörkö jysähti hyppyharjoituksessa esteen päälle, tänään taas mä onnistuin jälleen astumaan sen varpaille. Harjoituksena oli esteen takana seisominen ja me molemmat vähän aluksi touhuttiin siinä esteen takana ja sitten kuuluu VIU! ja Mörkö pitää surkean näköisenä etutassuaan ilmassa eikä halua astua sille. Mamma sitten vähän sitä katsoo ja hieroo eikä sen jälkeen siinä enää tainnut mitään ollakaan. Sen jälkeen se jälleen tuli iloisesti vierelle eikä yhtään tuntunut varovan tai arastelevan mun jättikokoisia talvikenkiä.

Mutta ei ole kyllä aina niin päin, että mamma teloo koiraressukkaa.. Olipa kerran Mörkö, joka oli juuri hyppäämässä sängylle, kun mamma oli kumartumassa alas. Kova kallo osui mammaa huuleen, joka turposi mutta ei kuitenkaan auennut ja tuloksena oli puoliksi violetti alahuuli. Samainen Mörkö oli myös eräänä iltana hepulituulella ja leikki riehakkaasti leluillaan. Viaton mammaparka istui lattialla ja ehkä saattoi ihan pikkuisen vaan osallistua riekkuleikkiin. Jälleen Mörkö ponnahti kohti kattoa koko voimallaan ja tällä kertaa jysäytti kallonsa suoraan samanaikaisesti kumartuvan mamman nenään ikään kuin alhaalta päin, niin että taju meinasi lähteä, nenä murtua ja hampaat irrota! Siltä se siis tuntui. Jonkin aikaa pitikin sitten siinä vaan maata ja tuumailla 20-kiloisen koiran riekuttamisen järkevyyttä. Seuraavana päivänä oli pää kipeä, huimasi ja oksetti (terveydenhoitajan mukaan todennäköisesti lievä aivotärähdys) eikä pystynyt nauramaan tms. koska nenään sattui niin hirveästi. Niistää ei voinut viikkoon, koska nenä oli todella kosketusarka. Onneksi ei kuitenkaan murtunut :)

Täällä siis telotaan puolin ja toisin..