Viime viikolla kävimme Yyterissä telttailemassa. Leirintäalue oli suoraan sanottuna aikamoinen pettymys. Telttapaikka ei ollut ruohikkoa nähnytkään, vaan se oli hiekkaa, risuja, käpyjä ja roskia, roskia, roskia. Lasinsiruja oli niin paljon, että oikein hirvitti ulkoiluttaa koiria asfalttitien ulkopuolella. Meidän kompostiaidoilla rajattu "piha" oli tosin suhteellisen pian puhdas risuista ja kävyistä, koska koirat olivat erittäin ahkeria niiden rouskuttamisessa.

Koirien ranta oli muutamien kilometrien päässä johonkin suuntaan ja sinnehän painelimme heti, kun olimme saaneet leirin pystytettyä. Oli huippulämmin sunnuntai ja rannalla oli todella paljon väkeä. Ensin näytti siltä, että joka ikinen rannalla oleva koira oli hihnassa! Jopa uivat koirat! Sitten kävimme lukemassa ohjetaulusta, että saa pitää vapaana, joten päästimme pojat irti. Voi sitä riemurallia!! Siellä ne painelivat peräkanaa vedessä ja hiekassa ja olivat niin onnellisia koiria :) Vesi oli tosi matalalla pitkälle asti ja olimmekin siellä kymmenien metrien päässä rannasta. Koirille tuli ainakin hyvää liikuntaa, kun ne hyppivät aaltojen (välillä tuli tosi isojakin aaltoja!) yli, uivat ja juoksivat siellä vedessä. Tokana päivänä puolestaan me oltiin lähes ainoina siellä rannalla. Kivaa oli edelleen ja pojat saivat seuraa leikkisästä kultsitytöstä.

Vauhtia vedenvastuksesta huolimatta:

Uljas vesikoira Möymöy:

Rajuja vesileikkejä:

Sinne humpsahti ja Mörkö poistuu muina miehinä paikalta:

"Mä en näe mitään, kun roiskuu!"

Mamman kanssa uimassa:

"Ohoi, maata näkyvissä!"

Meillä oli ensimmäisenä yönä vähän turhan herkkä vartiointijärjestelmä päällä, sillä Mörkö murisi ja pöhisi koko yön kaikille risahduksille ja rasahduksille, jotka telttaan kuuluivat. Ja niitähän siis kuului yön läpeensä. Niinpä teltassa nukkui ainoastaan umpiväsynyt Jedi, koska Mörköä ei saanut hiljaiseksi millään konstilla, ei hyvällä eikä pahalla. Kun vahditaan niin vahditaan kunnolla! Tokana yönä se onneksi oli jo ymmärtänyt homman nimen ja kaikki saivat nukkua ja latailla akkuja rankan rantaelämän jälkeen.

Vaikka molemmat pojat viihtyvät hyvin reissussa, niin Mörköstä varsinkin huomaa, miten tohkeissaan se on päästessään omaan kotiin. Se NIIN rakastaa kotia, se ei rapussa meinannut pysyä nahoissaan, kun oli niin hirmuisen innoissaan :D Kotiin tultuaan se nuohosi sohvaa ja kanniskeli lelujaan ja meni tyytyväisenä öristen omalle pedilleen lepäämään. Oma koti kullan kallis :)