Tänään käytiin Vesikoirat ry:n järjestämässä luonnetestissä Mörkön kanssa. Aluksi vähän mietitytti, miten Mörkö onnistuu keskittymään koko testiin, kun Antton lähti Jedin kanssa lenkkeilemään autoilta toiseen suuntaan ja Mörkö olisi tietysti halunnut kaikkien pysyvän yhdessä. Mutta kyllähän siinä testin tuoksinassa sitten tulee muuta mietittävää onneksi ;)

Alkututustumisissa Mörkö meni rapsuteltavaksi mielellään, heilutti häntääkin jopa. Lenkillä kun tavataan joku meidän mutta ei Mörkön tuttu, joka yrittää kutsua Mörköä rapsuteltavaksi, se ei välttämättä edes mene. Sitä ei niin kiinnosta vieraat ihmiset. Nyt se kuitenkin meni iloisesti. Se leikki tuomarin kanssa kepillä innoissaan, murisi ja kiskoi kovasti vastaan. Voitettuaan se olisi halunnut mennä maahan syömään sen kepin. Kun tuomari löi käteensä leikin lomassa, se irrotti ja saman tien kävi uudelleen kiinni.

Seuraavana oli vuorossa kelkkakoe, jossa kelkkaa vedettiin pusikon takaa esiin hiekkaa pitkin ja kyydissä oli ihmishahmon tapainen hökötys. Mörkö oli hihna kireällä kelkkaa vastassa, hyvä että pystyssä pysyin, kun piti olla vaan paikallaan. Mörkö kiskoi voimiensa takaa aivan kohti kelkkaa haukkuen ja muristen ja kävi puraisemassakin sitä heti, kun vaan ylti. Sen jälkeen se pomppi sen ympärillä haistellen sitä joka puolelta. Se olikin itse asiassa niin hauska kelkka, että mammankin kyykistyttyä kelkan viereen Mörköä alkoi vallan leikityttämään ja lopuksi se pylly pystyssä oli kelkan vieressä ja välillä ruopi maata häntä heiluen.

Sitten meitä uhkasi seuraava vaara, kun olimme rennosti kävelemässä muina miehinä ja eräs tuomari tuli hulluksi. Hän tuli nurkan takaa risu kädessä, huusi meille ja heilutti risuansa. Jälleen Mörkö oli valmiina, varoitti välissämme haukkuen ja muristen ja yritti aivan tosissaan hyökätä kimppuun useampaan kertaan. Tuomarin pelasti tällä kertaa lyhyeksi kääritty hihna, mutta eipä tainnut paljon jäädä väliä viimeisen hyökkäyksen kohdalla, kun se oli niin hirveä kiskaisu, että mamma meinasi raahautua mukana. Siihen loppui onneksi tuomarin sekoilu ja hän muuttui jälleen mukavaksi. Niinpä Mörkökin taas heilutti häntää ja meni haistelemaan tuomaria. Tuomarin mukaan se lähti, kunnes huomasi, että mamma lähtikin painelemaan toiseen suuntaan. Kovasti se olisi halunnut perään, mutta jäi kuitenkin kiltisti istumaan tuomarin luokse. Kutsusta tultiinkin luokse niin tuhatta ja sataa, että pitkäksi meni jarrutusmatka, mutta voi sitä riemua, kun pääsi taas mamman luo!

Seuraavaksi tällä meidän tavanomaisella lenkillä tuli vastaan yhtäkkiä nouseva haalari. Mörkö oli juuri menossa haistelemaan harkkoa, jonka takana haalari oli ja tietysti pomppasi säikähdyksestä. Sitten pitikin tehdä lenkki toiseen suuntaan ja tulla takaisin ohittaen uudelleen maassa oleva haalari. Mörkö meni nyt varmuuden vuoksi toiselta puolelta väistäen tuota omituista vaatetta, joka noin säikyttelee viattomia koiria. Siinä hetken käveltyämme meitä alkoi jahdata koliseva tynnyri! Se oli melko ikävän kuuloinen, mutta hyvin Mörkö senkin luokse tuli, kun mentiin sitä katsomaan.

Pimeään huoneeseen meni ensin mamma, joka johdateltiin perimmäiseen nurkkaan istumaan. Mörkö päästettiin hetken kuluttua sisään ja se alkoikin heti etsimään. Huoneessa oli erilaista rojua, esim. lattialla pressua ja tuoleja ja pöytiä ja ties mitä. Mörkö kävi haistelemassa kaikkia tuomareita vuorollaan ja muutamaankin kertaan, kun yritti etsiä mammaa. Se sai jo vainun, mutta edessä oli tuoli ja sen vieressä pressumytty, joka vaikeutti reittivalintaa. Tuomari käski mun niiskaista ja sen jälkeen ei enää mitkään pressut pidätelleet pientä koiraa, vaan se tuli heti luokse. 

Sitten takaisin ulkona Mörkö kiinnitettiin seinään ja hylättiin. Mitään käskyä ei saanut antaa, piti vaan kytkeä ja lähteä. Tästä tiesinkin jo, mitä tuleman pitää. Se on nähty jo miljoonat kerrat treeneissä. Se nousee takajaloilleen ja huitoo etutassuillaan sinne suuntaan, minne mamma on lähtenyt. Ja juuri näin kävi. Hyökkäävää tuomaria se kuulemma mulkaisi pari kertaa, mutta ei sitten siihen voinut keskittyä sen enempää, kun tärkeintä oli päästä mamman luokse.

Lopuksi ammuskeltiin. Mörköhän on MH-luonnekuvauksessa ollut laukausvarma, se ei välittänyt niistä äänistä lainkaan. Nyt tässä remontin yhteydessä se sattui hyvin lähelle naulapyssyä, josta kuului sen korvaan varmasti aivan järkyttävän kova pamaus, ja sen jälkeen naulapyssyn ääni on saanut sen epävarmaksi. No, nämä laukaukset saivat saman reaktion aikaan. Kyllä se niitä kohti käveli, mutta häntä ei enää heilunut entiseen malliin, vaan lähinnä roikkui puolitangossa, kun ei ollutkaan enää kivaa.

Arvosteluksi tuli:

Toimintakyky: +1 kohtuullinen

Terävyys: +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu: +2 suuri, hillitty

Taistelutahto: +2 kohtuullinen

Hermorakenne: +1 hieman rauhaton

Temperamentti: +3 vilkas

Kovuus: -2 pehmeä

Luoksepäästävyys: +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus: laukausaltis

163-16= 147 pistettä

Siis mulla onkin pehmeä koira! PEHMEÄ! Mä en olisi kyllä itse ikinä arvannut. Koirasta, joka arkielämässä tai treeneistä ei ole ikinä mistään moksiskaan (paitsi nykyään naulapyssystä). Ei päälleen kaatuilevista kolisevista aidoista, ei mamman taklauksista tai tassun päälle astumisista treeneistä, ei esteiltä putoamisista tai päälle rysähtämisistä, ei hännän jäämisestä auton oven väliin, ei mistään. Ja sitten yhtäkkiä se tuolla muistaakin jonkun haalarin ja väistää sitä takaisin kävellessä! MH-luonnekuvauksessahan oli saman tyylinen juttu, jossa nousi haalari, mutta sitä ei silloin kyllä muisteltu tippaakaan. Naulapyssy ja laukausalttius taas kyllä kertoisivat jonkinlaisesta pehmeydestä, mutta se on ainoa tosielämän esimerkki mitä siitä voi keksiä. Ja mä oon aina ajatellut, että mä en selviäis pehmeän koiran kanssa, joka muistaa ikävät kokemukset, mutta hyvinhän tässä sitten on pärjätty :)

Testissä ilmeni Mörkön puolustushalu, joka on ollut kyllä tiedossa. Se ei ole niitä koiria, jotka vaan huutelevat, vaan jotka myös toimivat. Kuten tuomarit sanoivat, se oli ihan tosissaan käymässä hyökkääjän kimppuun. Eipä siis tarvitse pelätä lenkkipolulla, kun ainakaan Mörkö ei väisty siitä välistä mihinkään :D Ja kelkkaakin oikein odoteltiin ja tikattiin.. sille piti ilmeisesti näyttää heti kättelyssä kaapin paikka. Onneksi se kuitenkin erottaa esim. pulkassa matkustavat lapset, niitä kohtaan ei ole koskaan ollut mitään ongelmia :)

Hirmu reipas poika ja pääasiassa kyllä tunnisti oman koiransa! Sitten kun Jedi raahataan testattavaksi vuoden - parin päästä, on kiva päästä vähän vertailemaan niiden luonteita. En ikinä voisi kuvitella nimittäin Jedin puolustavan noin hurjana, veikkaisin sen lähinnä tyytyvän siihen haukkumiseen ja murisemiseen. Mutta enpä olisi arvannut Mörkön olevan pehmeä, joten enpä mä oikein mistään mitään tiedäkään ennen kuin mennään kokeilemaan ;)